Koivut, tuli ja meri – siinä se suomalaisen juhannus!
– Ovatko juhannustaiat muistissa vai otetaanko pieni kertaus taikojen saloihin?
”Ollaanpa sitten Välimeren tummassa yössä tai Suomen yöttömän yön suvessa, varmaa on että juhannuksena yhdistyvät muinaiset uskomukset, luonnon mahti ja leikkimielinen romantiikka. Lue, mitä mielenkiintoisia eroja juhannuksen vietossa maiden välillä on.”
Juhannuksen historiaa
Suomalainen juhannus muodostuu juhannuksen taioista ja keskikesän perinteistä. Niillä on vankka historiallinen tausta ja ne ovat siten olennainen osa suomalaista kulttuuriperintöä.
Ennen kristinuskoa ja Johannes Kastajan muistopäiväksi muuttumista,juhla tunnettiin Ukon juhlana, jolloin lepytettiin sään ja sadon jumalaa.

Juhannus Suomessa: Hiljaisuutta ja yöttömän yön taikaa
Perinteisiä juhannuksen taikoja
Ennustetaan puolisoa:
1) Seitsemän kukkaa tyynyn alle
Poimi juhannusyönä seitsemän (tai yhdeksän) erilaista kukkaa eri niityiltä. Aseta ne yöksi tyynysi alle, niin näet unessa tulevan puolisosi.

2) Kaivoon tai lampeen kurkistaminen
Kun keskiyöllä katsot syvälle kaivoon, lähteeseen tai lampeen, näet veden pinnasta tulevan puolisosi kasvot.
3) Kengän tai vihdan heittäminen
Heitä saunomisen jälkeen kenkä tai kylpyvihta saunan katolle. Se suunta, johon kengän kärki tai vihdan tyvi osoittaa, kertoo mihin suuntaan lähdet naimisiin.
4) Käen kukunta
Kuuntele juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin käki kukkuu, on vuosia sulhasen löytymiseen. Jos käki ei kuku lainkaan, kumppani löytyy jo samana vuonna.
5) Kieriskely ruispellossa
Alasti ruispellossa kieriskelyn uskottiin takaavan poikkeuksellisen hyvän naimaonnen ja saavan tulevan puolison rakastumaan tulisesti.

Muita suomalaisia juhannusperinteitä
6) Juhannuskokko
– itäsuomalainen perinne
– tarkoituksena karkottaa pahoja henkiä
– varmistaa hyvä sato-onni
– kokon savun kääntymisen uskottiin
paljastavan, kuka juhlijoista ”pääsee”
seuraavana naimisiin
7) Koivunoksat ja koristelu
– kodin ja saunan ovenpielet koristellaan
nuorilla juhannuskoivuilla
– sisälle poimitaan luonnonkukkia tuomaan
tuoksua ja juhlan tuntua

8) Juhannussauna
– kuuluu ehdottomasti aattoiltaan
– valmistetaan tuoreista koivunoksista
juhannusvasta (tai vihta)
– saunomisen jälkeen pulahdetaan järveen
9) Suomen lipun päivä
– juhannuspäivä on virallinen liputuspäivä
– lippu salkoon jo juhannusaattona klo 18.00
– lasketaan juhannuspäivän illalla klo 21.00
10) Juhannussalko (Midsommarstång)
– Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisillä
rannikkoseuduilla
– kukkasin ja lehvin koristeltu korkea salko
– ympärillä tanssitaan ja lauletaan

Noche de San Juan Espanjassa: Rantabileitä ja tulen purkausta
Espanjassa juhannusta vietetään kesäkuun 23. ja 24. päivän välisenä yönä (La Noche de San Juan)
– suomalainen mystiikka kuiskailee metsissä, kun espanjalainen intohimo kaikuu rannoilla
Kun suomalainen pakenee kaupungista maaseudun rauhaan, tekee espanjalainen juuri toisin ja suuntaa kaupunkien kaduille ja keskustauimarannoille.

Suomalainen etsii luonnonrauhaa ja jopa mystisyyttä, kun taas espanjalaisen tulisemman luonteen mukaisesti biletetään äärimmäisen äänekkäästi kaupunkirantahiekalla.
– yöttömän yön harras hiljaisuus kohtaa Andalucian yön sykkivän rytmin
Suomessa juhannusaaton tekevät kokko, sauna, juhannuskoivut ja yötön yö. Tulisieluisen espanjalaisen elementit ovat ilotulitukset, paukut ja yöuinti.
Yöuinnit ja rituaalit keskiyöllä rannassa takaavat terveyden ja kauneuden, kun kasvot pestään merivedessä tai yrteillä maustetussa vedessä.

– pohjolan kokkojen tyyni loimu haastaa Espanjan rantojen räiskyvän liekkimeren
Yksi on sama kuin suomalaisella ystävällä eli juhannuskokko. Espanjassa rantakokot (hogueras) sytytetään suoraan hiekalle, ja tapana on myös tulen yli hyppääminen vähintään kolmesti.
– kahden eri maailman keskikesän taika todistaa samaa: valo voittaa aina pimeyden
Tämä puhdistaa sielun ja tuo onnea tulevalle vuodelle. Espanjalaisen juhannusyön kiihkeä, räiskyvä ja energinen juhlatunnelma!
Espanjalainen polttelee kokossa paperilappuja, joihin kukin on kirjoittanut mistä haluaa eroon eli esimerkiksi ”exästä”. Suomalainen naimaikäinen taas seuraa kokolla tarkasti tulen suunnan kääntymistä – kenen kohdalle tuli kääntyy, ”pääsee” seuraavaksi naimisiin.
Vanhan uskomuksen mukaan näin -outoa kenties, mutta sitähän mystiikka on.
—–
Muistellen juhannusmenneitäni
Lapsen juhannusaatto
Lapsuuteni juhannusaatto oli odotusta aamusta lähtien, ihan kuten jouluaattona. Siihen kuului nuorten juhannuskoivujen hakeminen isän kanssa metsästä. Koivut laitettiin portaiden juureen molemmille puolille.

Juhannussauna ja limukkakori
Juhnnusaattoon, nimenomaan aattoon kuului juhannussauna ja limukkakori. -”Se oli silloin, kun isä limukkakorin kaupasta kotiin toi”. Korissa oli pikkuisia jaffapulloja kaikissa väreissä. Lisäksi oli sitä ”sittisootaa” eli sitruunalimonaadia, josta taisin tykätä eniten.
Nykypäivänä limsamuisteluni kuulostanee oudolta, mutta totta se on ei noina aikoina limonaadia kannettu kaupasta kuin maitoa. Siksi 24 kpl erivärisiä limukkapulloja kun ilmestyi kotiin, oli juhannus alkanut.

Juhannuskokko ja vanha nojatuoli
Lapsuuteni juhannusaatto Suomen Lapissa oli koko päivän odotusta illan huipennukseen mummolaan. Serkkuja, enoja, tätejä ja muuta sukua oli aina paikalla. Kohokohta oli papan rakentama juhannuskokko mummolan rannassa, jossa niin monet makkarat on tulessa kepin nokassa paistettu.
Tästä tulee mieleeni ”vuodelta jotakin” pieni riita äidin ja isän välillä, kun kokossa paloi meidän vanha nojatuoli! Siitäpä ei isäni pitänyt sitten lainkaan, ja muisti mainita tästä varmasti joka ikinen juhannusaatto samaisella kokolla!

Kullatut juhannusmuistot
Tuli aika, kun lapsuus jäi. Ensin nukkui pois mummu ja sitten aikojen päästä pappa. Kokkoa ei enää siinä jokirannassa poltettu ja joka ikinen juhannus kokolle palataan ainoastaan rakkaissa muistoissa.
Aika muuttuu, ihminen muuttuu. Siinä mukana juhannuskin muuttuu, tai ehkä se ei muutu vaan meidän ihmisten mieli ja ajatukset muuttuvat.

