– se syö ja juo hyvin, viihtyy parhaiten puolivarjossa, mutta tulee mielellään kanssasi myös aurinkoon
Lobelia – villinä Etelä-Afrikassa kasvava kasvi, Suomen kartanoiden ylellisyys ja yleisin kesäkoristekasvi on myös eksoottinen suokoriste. – Lue tästä lobelian taustat ja kuinka helppoa sen hoitaminen on.
Lobelian historiaa
Nimen alkuperä:
Lobelian kasvisuku on saanut nimensä kuuluisan Matthias de L’Obelin (1538–1616) mukaan: Flaamilaistaustainen lääkäri ja botanisti, joka opiskeli Ranskassa ja teki elämäntyönsä Englannissa kuningas Jaakko I:n lääkärinä.
Afrikan lahja:
Lobelia on yksi Suomen suosituimmista kesäkukista. Se kasvaa villinä pääosin trooppisilla- ja lämpimilllä alueilla Etelä-Afrikassa.
Lobelia kuuluu kellokasvien (Campanulaceae) heimoon, johon kuuluu koko maailmassa yli 440 eri kasvilajia.
Sininen klassikko:
”Sininen klassikko” on puutarhakirjallisuuden historiaa. Lobeliasta käytettiin vanhassa suomalaisessa puutarhasanastossa myös kaunista nimeä sinielvikki.
Kotimainen suokoriste:
Vaikka kesäkukkalobeliat ovat eksoottisia Etelä-Afrikan tuliaisia, kasvaa Suomenkin luonnossa yksi harvinainen rauhoitettu lobelialaji.
Se on nuottaruoho (Lobelia dortmanna), joka kasvaa kirkasvetisissä järvissä ja kukkii vaaleansinisin kukin vedenpinnan yläpuolella. Olisiko tämä vielä eksoottisempi, kuin etelä-afrikkalainen serkku?
Lobeliat jaetaan kolmeen pääryhmään:
1) Pystylobelia (Lobelia erinus
Compacta-ryhmä)
Perinteinen yksivuotinen kesäkukka
Kasvutapa:
Tiivis, mätästävä ja pystykasvuinen kesäkukka, joka kasvaa 10–30 cm korkuiseksi.
Käyttö:
Erinomainen reunuskasvi kukkapenkkien
laidoille, hautausmaille ja sekaruukkuihin.
Väri:
Tavallisin ja tutuin väri on sähkönsininen. Saatavilla myös kauniita valkoisia, liiloja ja roosanvärisiä lajikkeita.
2) Riippulobelia (Lobelia erinus Pendula-
ryhmä)
Kasvutapa:
Rentoversoinen ja nimensä mukaisesti alaspäin riippuva. Versot voivat kasvaa jopa 50–60 cm pitkiksi.
Käyttö:
Parvekeamppeleihin, parvekelaatikoihin ja korkeiden ruukkujen reunoille nätisti riippumaan.
Vihje:
Kun yhdistät samaan ruukkuun pysty- ja riippalobeliaa saat täyteläisen ja näyttävän lobeliaistutuksen.
Toinen vihje:
Lobelian hyvä kaveri on petunia. Ne viihtyvät hyvin yhdessä ja näyttävät hyviltä yhdessä. Istuta ne siis samaan ruukkuun, laatikkoon, maahan – mihin ikinä keksitkään.
3) Monivuotiset perennalobeliat
Monivuotinen perennalobelia, joka kasvaa paljon suuremmaksi kuin perinteinen pystylobelia.
Lajit:
Tunnetuimpia ovat
– loistolobelia (Lobelia x speciosa)
– tulilobelia (Lobelia cardinalis) ja
– sinilobelia (Lobelia siphilitica).
Kasvutapa:
Perennalobeliat ovat kookkaita, jopa 60–100 cm korkeita pystyjä kasveja.
Erityispiirre:
Toisin kuin yksivuotiset sukulaisensa, nämä ”perennaserkukset” viihtyvät jopa soisessa maassa ja kosteikkokasveina.
Suomen talvessa ne vaativat hyvän talvisuojauksen tai ne on kasvatettava yksivuotisen tapaan.
Suoraan sanottuna talvehtiminen avomaalla/ulkona Etelä-Suomessakin on erittäin epävarmaa. Se ON kuitenkin mahdollista, ja siksipä tässä Sinulle ohje jos kokeilla innostut.
Perennalobeliat talven yli avomaalla:(Riskialtista, kokeilunhaluisille)
Salaojitus:
Salaojitus on tärkeä, sillä perennalobelian juuret mätänevät talvella herkästi, jos maaperä on märkä ja seisova. Kasvupaikan tulee olla erittäin hyvin läpäisevää hiekka- tai sorapitoista multaa korotetussa penkissä.
Alasleikkaus syksyllä:
Kun pakkanen on puraissut lehtiä, leikkaa versot noin 10 cm korkeudelle maanpinnasta.
Rautainen talvisuojaus:
Älä jätä maata paljaaksi. Kun maan pinta alkaa kevyesti jäätyä, kata kasvin tyvi paksulla (15–20 cm) kerroksella kuivia lehtiä, havunoksia tai erillistä Kekkilän Talvisuoja-turvetta.
Lumi on paras ystävä:
Jos talvi on vähäluminen ja paukkupakkasinen, kolaa lobelioiden suojaksi mahdollisimman paljon puhdasta lunta lisäeristeeksi.
Jos haluat ohittaa edelliset ja pelata varman päälle, nosta lobeliat ruukkuun ja säilytä viileässä kellarissa. Näin talvettamisella pääset nauttimaan loistolobelioistasi myös ensi kesänä! Seuraavassa ohje myös siihen.
Varma ja turvallinen talvetus sisätiloissa:
Ruukutus:
Jos lobeliat kasvavat maassa, kaiva ne ylös juuripaakkuineen syksyllä ennen maan jäätymistä ja istuta ruukkuihin.
Alasleikkaus:
Leikkaa kukkineet varret reilusti lyhyemmiksi.
Talvehtimispaikka:
Siirrä ruukut viileään, ilmavaan ja pakkasettomaan tilaan. Ihanteellinen lämpötila on +2 – +7 astetta (esim. viileä kellari, autotalli tai valoisa kuisti).
Kastelu talvella:
Pidä multa talven aikana lähes kuivana. Kastele hyvin niukasti noin kerran kuukaudessa, jotta juurakko ei kuivu kokonaan kasaan.
Kevätherätys:
Nosta kasvi keväällä (maalis-huhtikuussa) valoon. Aloita normaali kastelu ja lannoitus. Istuta takaisin ulos vasta, kun yöpakkaset ovat ohi.
Kartanoiden ylellisyys:
Tiedetään, että Suomessa lobeliaa viljeltiin ensimmäisten joukossa Frugårdin kartanossa jo 1700-luvun puolivälissä. Lobelia onkin todellakin historiallinen kartanokasvi.
”Frugårdin kartanossa loistanut lobelia ei ollut vain silmänruokaa, vaan 1700-luvun suuri unelma: Amerikasta tuotua uutuuskasvia pidettiin tuolloin Euroopan hoveissa suuren luokan ihmelääkkeenä, jonka siemenet olivat kartanonherralle todellinen ylpeydenaihe.”
Rohtolobelian hurja historia:
Lobeliasukuun kuuluvaa rohtolobeliaa (Lobelia inflata) kutsutaan Amerikan alkuperäiskansojen historiassa nimellä indian tobacco (intiaanitupakka).
Sitä käytettiin poltettavana rohtona astmaan, mutta liika-annostus aiheutti oksentamista ja oli myrkyllistä. Kesäkukkalobeliamme on puhtaasti koristekasvi, mutta sekin on lievästi myrkyllinen.
Kaksi ihmerohtoa ja Frugårdin kartano
Frugårdin kartanossa ei kasvatettu vain yhtä lobeliaa, vaan kahta Pohjois-Amerikan mantereen kuuminta uutuutta, joilla kummallakin oli 1700-luvulla huikea maine. Kasvitieteilijä Pehr Kalm oli saanut lajien salaisuudet halunsa alkuperäiskansoilta, ja kun siemenet kylvettiin Mäntsälän multaan vuonna 1752, kyseessä oli lääketieteellinen koekenttä vailla vertaa.
Puutarhan todellinen ylpeys oli upeasti kukkiva sinilobelia (Lobelia siphilitica). Sitä pidettiin tuohon aikaan vuosisadan tärkeimpänä löytönä ja varmana ihmelääkkeenä kuppaan – vaivaan, johon Euroopan hoveissa etsittiin kuumeisesti parannusta.
Sinilobelian rinnalla kartanossa kukoisti vaatimattomampi, mutta vähintään yhtä tehokas rohtolobelia (Lobelia inflata). Alkuperäisasukkaiden ”intiaanitupakaksi” kutsuma kasvi oli aikansa vastine modernille astmalääkkeelle. Sen huomattiin helpottavan hengitystä, ja sitä käytettiin ahkerasti hinkuyskän ja keuhkovaivojen hoidossa.
Frugårdin kartanossa nämä kaksi lobeliaa olivat paitsi silmänruokaa ja kartanonherran ylellisyyttä, myös suuri unelma kotimaisesta lääkekasviviljelystä, joka säästäisi valtakunnan kalliilta tuontilääkkeiltä.
————————————————–
NÄIN KUN HOIDAT, LOBELIASI VIIHTYVÄT KANSSASI
Sijainti ja valo
Varjossa:
Liian varjoisessa paikassa kukinta vähenee huomattavasti.
Valossa:
Viihtyy parhaiten aurinkoisessa- tai puolivarjoisessa paikassa. Menestyy myös täydessä auringossa, mutta vaatii silloin erittäin ahkeraa kastelua.
Optimi sijoituspaikka:
Puolivarjo on ihanteellisin, sillä se estää juuriston liiallisen kuumumisen helteellä!
Sää:
Kestää melko hyvin sadetta ja tuulta.
Kastelu ja lannoitus
Kastelu:
Pidä multa tasaisen kosteana. Multaa ei saa koskaan päästää kokonaan kuivumaan etteivät herkät versot kuihdu nopeasti. Kastelu on lobelian tärkein hoitotoimenpide!
Helteellä amppelissa kasvava riippalobelia voi vaatia päivittäistä kastelua.
Älä hukuta kasvia seisovaan veteen, sillä liikamärkyys mädättää juuret. Varmista myös, että ruukun pohjassa on reiät.
Lannoitus:
Lobeliat ovat ahkeria kukkijoita ja siksi ”suursyömäreitä”.
Anna mietoa kesäkukkalannoitetta jokaisella kastelukerralla tai miedontamatonta joka toinen viikko.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.